Toukokuun unirestalainen - Riikka Kahvila Mintusta

07.05.2013  |  Kirjoittaja: Sari Köykkä

Kahvila Mintun kokki Riikka Meskanen saa kunnia olla blogihistorian ensimmäinen kuukauden unirestalainen. Tapasin Riikan kahvikuppillisen ja kampanisun ääressä Kahvila Mintussa, missä tarinoimme hieman Riikan vaiheista Unirestan palveluksessa. Riikalla on takanaan jo 6 vuoden ura Unirestan palveluksessa ja kuulostaa siltä, että vielä on runsaasti vuosia myös edessäpäin. Aiemmin Riikka työskenteli Aularavintolan Wokkipajassa ennen siirtymistään Minttuun. Aularavintolan palvelu oli Riikakin aikoina selvästi kohdallaan, sillä Riikan uran yksi ikimuistoisimpia hetkiä on, kun eräs kanta-asiakas asiakas toi koko Aularavintolan väelle täytekakun kiitokseksi siitä, että he ovat läpi opiskeluvuosien huolehtineet opiskelijan ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista. Välissä hän ehti työskennellä myös vuoden junaemäntänä ravintolavaunussa, mutta veri veti takaisin Unirestalle.

Silloin tällöin Riikka vaihtaa Valveen kultturellin työympäristönsä toiseen ja tekee keikkaa Madetoja salin Preludissa ”konserttityttönä” eli huolehtii konserttien väliaikatarjoiluista. Riikan mukaan yksi parhaita puolia työssä Unirestalla onkin juuri vaihtelevuus ja mahdollisuudet vaikuttaa työympäristöön. Kokin päätyönsä ohella Riikka kuuluu myös Unirestan huvitoimikuntaan. Huvitoimikunta ideoi ja toteuttaa henkilökunnan yhteisiä virkistäytymisreissuja ja tapahtumia. Haastattelua seuraavana päivänä koko Unirestan porukka henkilökunta oli suuntaamassa viikonlopuksi Vuokatin maisemiin hiihtämään ja pitämään hauskaa joukolla.


Riikan toimipisteen Mintun kaikkien työntekijöiden yhteinen kiinnostuksen kohde on Top Chef –sarjan seuraaminen ja Riikka on selvästikin yksi Unirestan Top Chefeistä. Olen vakuuttunut tästä, sillä seuraava kanapastan resepti, joka on Riikan omaa käsialaa on takuu varma menestys!

Riikan kanapasta
Tuorepastaa
Broilerin maustamattomia fileesuikaleita
Punasipulia
Valkosipulia
Kirsikkatomaatteja
1 rasia aurinkokuivattuja tomaatteja
Tuorejuustoa
Loraus ruokakermaa
Ripaus mustapippuria
Tuoretta persiljaa
Raastatettua parmesania

Valmistusohjeet:
1. Keitä tuorepasta al dente kypsäksi.
2. Paista broilerin suikaleet, punasipuli ja valkosipuli pannulla kypsäksi.
3. Lisää broilerin joukkoon kirsikkatomaatit, tuorejuusto ja kerma sekä mausteet.
4. Lopuksi viimeistele tuoreella persiljalla ja parmesanilla.
5. Valmis nautittavaksi!

Kommentointi

Nimi: *
Otsikko:
Kommentti: *
 

Ravintola-agentti

Ravintola-agentti tutkii suurennuslasin kanssa kaikkea, mikä liittyy Unirestaan ja sen asiakkaisiin.