Poimintoja yrttipuutarhasta

16.09.2014  |  Kirjoittaja: Sari Köykkä

Tuoreiden yrttien tuoksu muistuttaa itselleni mieleen menneen kesän ja kiireettömät lounaskokkailut isovanhempieni mökillä. Konstailematon mökkiruoka ei valmistu ilman vierailua mummon rehevällä yrttimaalla. Tuntuukin kuin kesää olisi vielä hippunen jäljellä, sillä monet kesäiset yrtit löytyvät tällä viikolla Unirestan ravintoloista, joissa vietetään yrttiviikkoa.

Yrtit ovat oiva tapa loihtia näyttävyyttä simppeliinkin ruokaan ja pelastavat usein suuremmalta vaivalta. Viime viikonloppuna emännöin kotonani brunssia ja äkkiä pöytään piti saada lisää purtavaa. Pyöräytin nopean uunimunakkaan, joka muuttui muutaman tuoreen persiljanipun ansiosta oikeastaan ihan houkuttelevan näköiseksi.

Lempiyrttini on oregano, jota löytyy tällä viikolla ravintoloiden tuoreyrttilaatikoista. Snellmaniassa oli tänään tiistaina tarjolla oman keittiön kasvis-linssipihveä ja fetakastiketta, joita maustoin reilulla nipulla tuoretta oreganoa. Ah, ja nam! Pöydällä olevan inffokolmion mukaan oregano sopii pitsan lisäksi maustamaan italialaisia ja kreikkalaisia liha- ja kasvisruokia, joten ihan metsään ei mennyt. Lisäksi maustoin keitetyt perunat merisuolalla, tuoreella rakuunalla sekä yrttiöljyllä. Lisäksi vielä puntti kirveliä ruisleivän ja yrttivoin kaveriksi.

Jotenkin kummasti aloin jo suunnittelemaan pientä yrttitarhaa myös omaan keittiöön. Tai ainakin aion käydä Snellun oreganoviljelmillä myös torstaina, perinteisenä pitsapäivänä!

Kommentointi

Nimi: *
Otsikko:
Kommentti: *
 

Ravintola-agentti

Ravintola-agentti tutkii suurennuslasin kanssa kaikkea, mikä liittyy Unirestaan ja sen asiakkaisiin.