Pitsa & chicken wings herkuilla Discuksessa

18.03.2014  |  Kirjoittaja: Sari Köykkä

Perjantai - tuo viikon kohokohta – on aina loistava hetki poiketa rutiineista. Tällä kertaa valitsimme ystävieni kanssa tavallisen linjastolounaan sijaan Discuksen erikoisherkut. Aina perjantaisin Discus tarjoilee tavallisten pitsa- ja kebab-annosten lisäksi Hot Wingsejä. Tilasimme tavallisen pitsan (savuporo, ananas & aurajuusto), sisäänleivotun Diszone pitsan (jauheliha, paprika, salaatti, punasipuli ja BBQ-kastike) sekä tietysti hot wingsit ranskalaisilla.

Ruuat valmistuvat silmiemme alla eikä odotusaika tuskastuttanut lainkaan. Pitsojen täytteet saa valita itse, mikä on loistavaa. Savuporoakin saa normaaliin hintaan ilman lisämaksua! Aterioihin kuuluu lisäksi normaalit salaattipöydän antimet sekä ruokajuomat, mikä tuo tuhtiin annokseen mukavasti raikastusta. Ja täytyy todeta, että Discuksen salaattipöytä on positiivisella erilainen verrattuna peruspitsapaikkoihin.

Olen syönyt chicken wingsejä kerran aikaisemmin Tampereen Hookissa, jonka kerrotaan olevan yksi Suomen parhaita siipipaikkoja. Odotuksia siis on. Otin Hot Wingsini varovaisuuden vuoksi vähemmällä kastike määrällä, sillä sain etukäteisvaroituksen niiden tulisuudesta. Tämä on oli kuitenkin ylimitoitettu varotoimi, sillä raadin mielestä ei voitu puhua kovin tulisesta kastikkeesta. Maukasta (ja rasvaista) kylläkin. Ranskalaiset maistuvat myös sopivan rapsakoilta. Lopussa tulee mieleen, että pieni kosteuspyyhe olisi ollut tarpeellinen kylkiäinen. Ennen astioiden viemistä on pakko kipaista erikseen käsien pesulle.

Pitsansyöjät ovat tyytyväisiä omiin 4,95 euron (opiskelijahinta) pitsoihinsa ja ovat sitä mieltä, että hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Pitsapohja on hyvä vaikkakin se on jäänyt hiukan liian pehmeäksi keskeltä. Varsinkin Diszone pitsassa on niin reilusti täytettä, että vatsassa meinaa tila loppua. Savuporopitsa keskellä kouluäivää tuntuu lähes ylelliseltä!

Kaiken kaikkiaan erittäin maukas lähtölaukaus viikonlopulle!

Kommentointi

Nimi: *
Otsikko:
Kommentti: *
 

Ravintola-agentti

Ravintola-agentti tutkii suurennuslasin kanssa kaikkea, mikä liittyy Unirestaan ja sen asiakkaisiin.