Koulutuspäivällä opittiin ja ideoitiin uutta ja jaettiin tunnustuksia

20.01.2014  |  Kirjoittaja: Sari Köykkä

Lauantaina 18.1.2014 pidettiin yliopiston tiloissa yksi Unirestan kolmesta vuotuisesta henkilöstön koulutuspäivästä. Säännölliset koulutukset ovat osa Unirestan panostusta henkilökunnan osaamiseen ja ammattitaitoon. Tämänkertaisen koulutuspäivän ohjelma sisälsi paljon painavaa asiaa ja vastapainoksi rennompia ohjelmanumeroita. Koko henkilökunnan kokoaminen yhteen on tärkeää myös työyhteisön yhteenkuuluvuuden kannalta.

Keittiömestari Sami Rekolan aamuinen luento ruokahävikin hallinnasta nosti esille kestävän kehityksen näkökohtia ja korosti asiakaslähtöisyyttä. Puhuja osasi huomioida yleisönsä ja hyppäsi saman tien lähemmäs kuulijoita ylös luentosali riveille. Lounaan jälkeen Henna Antila veti yhteen syksyllä pidetyn työtyytyväisyyskyselyn tulokset, minkä pohjalta ideoitiin ryhmissä parannusehdotuksia kehityskohteiden korjaamiseksi. Mielipiteiden ja ajatusten vaihto oli vilkasta ja avointa.

Iltapäivällä käsiteltiin Unirestan laadunkehittämisjärjestelmää ja meneillään olevaa laatusertifiointia. Päivä huipentui yllätysnumeroon, josta vastasi Super-Akatemian Hanna Rutanen. Hannan energinen ohjelmanumero yhdisti leikkimielisen persoonallisuusanalyysin ja hauskan tanssituokion. Hanna sai hymyn huulille ja koko Unirestan porukan yhteislauluun WE WILL ROCK YOU!

Lopuksi siirryttiin Discukseen kahville, mikä olikin yksi päivän hienoimmista hetkistä, sillä pitkään palveluksessa olleille henkilöille jaettiin Kauppakamariin myöntämät ansiomerkit merkittävästä työpanoksesta Unirestan hyväksi. Ansiomerkkien jakajina toimivat Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa sekä hallituksen puheenjohtaja Wille. Päälle juotiin tietysti mitalikahvit.

Ansiomerkit jaettiin seuraaville henkilöille:

10 vuotta: Veli Ojuva ja Outi Peräläinen

15 vuotta Hannu Heinola, Tuula Termonen ja Sirpa Majala

25 vuotta: Sari Erkkilä ja Hilkka Haapaniemi

30 vuotta: Mirjami Nakanishi

35 vuotta: Kerttu Mettovaara

Lämpimät onnittelut ansioituneille työntekijöille!

Kommentointi

Nimi: *
Otsikko:
Kommentti: *
 

Ravintola-agentti

Ravintola-agentti tutkii suurennuslasin kanssa kaikkea, mikä liittyy Unirestaan ja sen asiakkaisiin.