Kärkkärin koti on Limingantullissa

30.09.2016  |  Kirjoittaja: Samira Fahim

Uniresta viettää Lähiruokaviikkoa 26.−30.9. Lähiruokaa meiltä toki saa päivittäin muutoinkin, mutta tällä viikolla haluamme erityisesti nostaa esille paikallisia kumppaneitamme ja heidän lähiruokatuotteitaan. Viikon aikana kurkistamme blogissa viiteen meille läheltä tuotteita toimittavaan yritykseen. Viimeisenä on vuorossa oululainen Kotivara Oy.

Kotivara

Kotivaran makkaratehtaalla Oulun ytimessä Limingantullissa valmistetaan pitkiä perinteitä kunnioittaen meetvursteja, salameja sekä erilaisia kylmäsavu- ja porotuotteita. Noin 40 henkilöä Oulussa työllistävä yritys on perustettu vuonna 1943.

Yrityksen toimitusjohtajan Jarkko Ojalan mukaan lähellä valmistettujen lihatuotteiden hyödyntäminen kannattaa, sillä niitä käyttämällä voi samalla tukea oululaista työtä ja osaamista. Lisäksi täällä valmistetuista tuotteista tietää hänen mukaansa varmasti, että ne ovat viimeisen päälle hyviä ja turvallisista raaka-aineista tehtyjä.

Kun puhutaan Kotivarasta, on mahdotonta sivuuttaa sen oululaista klassikkotuotetta, Kärkkäriä, jota on valmistettu jo vuodesta 1956 lähtien. Kysynnän perusteella on selvää, että makkaraherkku maistuu asiakkaille edelleen, ja yhtä lailla se tuntuu olevan myös Kotivaran henkilökunnan herkkua.
”Joka viikko, aina kun Kärkkäriä valmistetaan, sitä tulee käytyä porukalla maistelemassa koegrillistä. Kun tuoksu alkaa leijua työhuoneeseen tai käytäville, sitä ei vain voi vastustaa!” Ojala naurahtaa.

Kärkkäri on yksi miehen henkilökohtaisista Kotivara-suosikeista, ja se maistuu myös kotona perheelle esimerkiksi pyttipannussa. Lempparilistan kärkikahinoissa painivat myös venäläinen meetvursti, lisäaineeton meetvursti ja uutuutena poron lämminsavurouhe.

Kommentointi

Nimi: *
Otsikko:
Kommentti: *
 

Ravintola-agentti

Ravintola-agentti tutkii suurennuslasin kanssa kaikkea, mikä liittyy Unirestaan ja sen asiakkaisiin.