Joulukuun unirestalainen - Apajankahvilan ravintolatyöntekijä Niina

01.12.2014  |  Kirjoittaja: Sari Köykkä

Ravintolatyöntekijä Niina Mykylä-Ek on vastuussa Unirestan pienimmän toimipisteen Apajankahvilan päivittäisestä arjesta ja on myös paikan ainoa työntekijä. Apajankahvila sijaitsee yliopiston arkkitehtuurin osastolla Oulun ydinkeskustassa ja siellä tarjoillaan päivittäin lounasta 70-95 asiakkaalle. Niinan työtehtävät sisältävät luonnollisesti kaikki mahdolliset ja mahdottomat lounaskahvilan arkeen kuuluvat askareet. Niinan pirteä olemus ja kiinnostus vaihtaa kuulumisia tutuksi tulleiden asiakkaiden kanssa luo kahvilaan oman henkensä.

Niinan ura Unirestalla sai alkusysäyksensä jo vuonna -95, jolloin hän työskenteli silloisessa ravintola Rössyssä Linnanmaan kampuksella. Comebackin aika oli tämän vuoden maaliskuussa, jolloin Niina aloitti Apajankahvilassa. Firman nimikin oli tosin ehtinyt parinkymmenen vuoden kuluessa vaihtua, eikä Niina aluksi huomannutkaan, että kyseessähän oli entinen työnantaja. Noiden parinkymmenen vuoden aikana Niina oli ehtinyt työskennellä ympäri Suomea Helsingistä Kuusamoon saakka ja opiskella itselleen myös toisen tutkinnon, puutarhurin ammatin. Perhe-elämän myötä ravintola-ala veti jälleen puoleensa ja Niina löysi tiensä takaisin unirestalaisten joukkoon.

Tällä hetkellä Niinan arkea värittävät 3 lasta ja pian valmistuva talonrakennusprojekti. Energiaa ja aikaa riittää silti myös urheiluharrastusten pariin. Raksaelämän keskellä arkinen ruuanlaitto on konstailematonta, mutta joulupöydästä tulee löytymään muun muassa paljon kalaruokia ja muita vähemmän perinteisiä herkkuja. Niinan bravuuri on alla löytyvä punajuurisalaatti:

RESEPTI

600g punajuuri

1 pkt fetaa

1 puntti persiljaa tai rucolaa

0.5 dl pinjansiemeniä tai auringonkukansiemeniä

MARINADI

0.5 dl balsamicoa

Loraus oliiviöljyä

Timjamia

Mustapippuria

3 valkosipulinkynttä

VALMISTUS

Keitä punajuuria kuorineen 10-15 min.

Jäähdytä, kuori ja pilko. Laita kuutiot uunivuokaan ja kaada marinadi päälle.

Paista 200 asteessa 10-15 min, sekoita välillä.

Jäähdytä (tähän asti voi tehdä valmiiksi vaikka edellisenä päivänä).

Kaada paahdetut (paahda siemeniä hetki kuivalla ja kuumalla pannulla) siemenet, rucola ja feta joukkoon.

Nauti!

Kommentointi

Nimi: *
Otsikko:
Kommentti: *
 

Ravintola-agentti

Ravintola-agentti tutkii suurennuslasin kanssa kaikkea, mikä liittyy Unirestaan ja sen asiakkaisiin.